Ihmiskoe

Tällä viikolla toteutin parhaani mukaan ensimmäisen viikon keinoja:

 

1: Päivitin profiilin lisäten sinne kaikki tiedot työkokemuksestani, suorittamistani koulutuksista ja kursseista, sekä projekteista, joissa olen saanut olla mukana. Lisäsin mahdollisuuksien mukaan projekteihin myös linkit, joissa kuvattiin projektin lopputulosta. Tämä on myös vinkkinä niille, joilla ei kovin työkokemusta ole: koulussa tehdään valtavasti projekteja ja etenkin kun mukana on ulkopuolinen asiakas, kannattaa projektista mainita.

 

2: Aktivoiduin. 2 tunnin aika venyi vahingossa neljään tuntiin kun pääsi vauhtiin. Aloin seuraamaan KAIKKIA Tamperelaisia yrityksiä, jotka toimivat omalla (tulevalla) alalla ja joilla oli avonaisia työpaikkoja työnhakusivustolla. Lähetin jopa muutamia kontaktipyyntöjä näiden yritysten (itselle täysin tuntemattomille) työntekijöille ja kasvatin näin jopa kontaktien määrää.

 

3: Päivitin profiilin otsikon ja lisäsin tiivistelmän. Myös tiivistelmän olemassaolo on tärkeää, sillä se on ensimmäinen (ja usein ainoa) asia, mitä ulkopuolinen sivustolta lukee.

 

Tulos:

Vierailut: 1 → 12     Yhteydet: 25 → 28         Onnistunut? Kyllä.

 

Toisen viikon keinot:

  • Liity ryhmiin, jotka kuulostavat kiinnostavilta. Seuraa näissä ryhmissä käytäviä keskusteluita; niiden laatua ja luonnetta. Kun tiedät mitä - ja miten ryhmä keskustelee, hyppää mukaan.

  • Kannusta kontakteja. LinkedIn antaa mahdollisuuden “näyttää peukkua” henkilön kyvyille. Käy läpi mahdollisimman monta kontaktia ja käy “peukuttamassa” heidän kykyjään.

  • Tutki muiden profiileja. Muiden profiileista voi saada mainioita vinkkejä omaan profiiliin, mutta on myös todennäköistä, että joku käy katsomassa oman profiilisi.

Webansioluettelo

Tällä viikolla ehdin jo hieman aloitella töitä webCV:ni parissa. Kuten viime viikolla jo suunnittelin, etsin netistä muutamia muiden tekemiä vastaavia sivuja malliksi ja tein itselleni listaa, mitä sivua varten pitäisi valmistella ja missä järjestyksessä. Tein myös yksinkertaisen pohjan minkä päälle lähden sivua rakentamaan. Pyrin tulevina viikkoina järjestämään tälle projektille hiukan enemmän aikaa että saisin mahdollisesti piakkoin jotain sellaista aikaiseksi mitä tännekin kehtaisi linkata.

 

Sivumainintana jatkoin myös hieman aiemmalla viikolla aloittamaani AngularJS:ään perehtymistä, tällä viikolla enemmän netistä löytyvän materiaalin avulla. Käyn kuitenkin vieläkin ihan perusteita läpi, enkä osaa sanoa tässä vaiheessa, mihin sitä tämän sivun kanssa käyttäisin.

Verkkoansioluettelo

Ansioluetteloni on nyt ollut 2 viikkoa julkaistuna nettiin. Tällä viikolla olen kerännyt hieman enemmän palautetta ansioluettelostani ja tehnyt tärkeitä parannuksia sen perusteella. Itselleni yllättävä asia oli, että miten erilaisilla hyvinkin pienillä muutoksilla sivuston koodiin ja tiedostoihin, sen voi saada latautumaan ja toimimaan huomattavasti nopeammin.

 

Palautteena sain vinkkejä hyödyllisistä työkaluista sivuston parantamiseksi, kuten esimerkiksi Google PageSpeed, joka arvioi kuinka hyvin sivustosi latautuu/toimii mobiililla ja tietokoneella. Tämän perusteella yhdeksi uudeksi tavoitteekseni otin myös Googlen työkalujen ja ohjeiden opettelemisen sekä hyödyntämisen verkkosivujen toteutuksessa (https://developers.google.com/web/).

 

Olen työnhaussa linkannut verkkoansioluetteloni jo muutamalle työnantajalle ja Google Analyticsin mukaan sivun kävijämäärät päivässä vaihtelevat 1-17 välillä.

Sarjakuva

Olen saanut suunnitelmia sarjakuvan suhteen järjestettyä paremmin. Sarjakuvani on strippisarjakuva, jossa seurataan pöllö hahmon mietteitä maailman pieniin ja suuriin asioihin. Pari ensimmäistä strippiä on tekstejä ja skannaamista vailla valmiita. Myös seuraavien strippien sisältöä on ideoitu. Päätin, että julkaisen sarjakuvaani blogspot, minkä lisäksi olen ajatellut pystyttää sarjakuvalle joko facebook tai twitter tilin (tai vaihtoehtoisesti molemmat). Mitä tulee sarjakuvan julkaisuun, olisi hyvä jos saisin julkaistua 2-3 strippiä viikossa. Päätin kuitenkin, etten julkaise päivän aikana kuin yhden sarjakuvastripin.

Asetin myös itselleni tarkemmat tavoitteet. Yritän saada sarjakuvalle vähintään 20 lukijaa/seuraajaa. 50 seuraajaan/lukijaan olisin todella tyytyväinen.  Tällä hetkellä suurin ongelmani on sarjakuvan nimen keksiminen. Olin jo keksinyt alustavan nimen, mutta päätin hylätä kyseisen nimen sillä on jo olemassa ainakin kaksi tuotetta samalla nimellä. Tavoitteenani on saada ensimmäiset sarjakuvat julkaistua ensi viikon aikana.

Kanavan analytiikka

Tämä viikko kului lähinnä kanavan tulevan sisällön valmistelua ja analytiikan tutkimista. Olen myös jalostanut kanavan uuden ulkoasun suunnitelmaa ja parantanut videoiden materiaalin valmistus menetelmiä.

Kanavani analytiikka paljastaa sen katsojakunnan olevan pääsääntöisesti USA:sta (33% katsojista toisena Suomi 24%). Tämä tilasto on vahvistunut ajan myötä todella nopeasti, vuonna  2016 USA:66% Suomi:20%, kun  taas vuonna 2014 se oli USA: 29% Suomi: 20%.

Katsojien määrä ja sijainti on heitellyt valtavasti vuosien mukaan, mutta selkeä suuntaus on että aikana jolloin olen ladannut enemmän sisältöä katsojia videota kohti on huomattavasti enemmän ja katsojat keskittyvät enemmän USA alueelle.

Katsojat pääsääntöisesti ovat päätyneet videoon kanavan kautta 27% (Tarkoittaen että useimmat katsojat ovat selailleet kanavani videoita kanavan videolistan kautta), Youtube'n haun kautta 24% ja ehdotettujen videoiden kautta 15%. Viimevuosina ehdotettujen videoiden osuus on ollut pienessä kasvussa.

Kanavani hajanaisen sisällön lataamisen vuoksi tilastojen tutkimien on todella vaikeaa, mutta eräs hauska seikka on huomattavissa. SFM animaatioitteni katsomiskerrat lisääntyvät aina Valven Saxxy Awards aikoihin myös niinä vuosina joina en ole osallistunut kyseiseen kilpailuun. Tämä poikkeus tilastoissa on helposti huomattavissa vaikka Steam youtube videoplugin ei jostain syystä lisää katsoja kertoja youtuben omaan listaukseen.

Videoitani katsotaankin huomattavasti enemmän (videosta riippuen 10-100 kertaa enemmän) Steam sovelluksessa, kuin Youtuben sivuston tai applikaatioiden kautta. Suosittelen kaikille peli aiheisten videoiden tekijöille linkittämään videonsa Steamin kautta sillä tämä lisää niille helpolla ja ilmaisella keinolla (ainakin hetkellisesti) paljon uutta yleisöä. Tämä ei ole tietenkään kannattavaa silloin jos kanavasi on mainos rahoitteinen sillä Steamin youtube plugin ei tuottaisi sinulle penniäkään.

Toinen viikko

Vaikkakin tämä viikko ei ole ollutkaan kaikkein tuotoksellisin, se on parannusta edelliselle viikolle, jolla henkilökohtainen tunarointi esti kirjoittamasta blogia. Oma sivu on suunnitelmavaiheeltaan valmis, ainakin siihen asti, että keksin parannettavaa. Toteutuksen kun saisi vielä kuntoon.  

Tunnilla puhutiin tuotteistamisesta ja olen miettinyt miten soveltaa sitä omaan osaamiseeni. En itse valitettavasti ole varma, miten itseäni tarkalleen myydä. Todennäköisesti keksin loistavan idean jossain kohtaa tulevaisuudessa, joka täysin romuttaa silloisen virtuaali CV:n sisällön. Tuota inspiraation hetkeä odotellessa, tulen kohdistamaan energiani esi-inspiraatiollisen CV:n luomiseen. Aikataulu hajosi tältä viikonlopulta, joten asia on maanantain murhe.